Portaikon uusi valaisin, sivupöytä ja muut sisustukuulumiset

Portaikossa oli aikaisemmin Iittalan Lantern. Kuvissa näkyvä karvanaama rysäytti sen eräänä päivänä paskaksi. Oli ilmeisesti mutkassa vauhtia liikaa, pito loppui, ja se oli Lanternin menoa se. Tässä uudessa Cesta -valaisimessa on tuollainen turvakaari ympärillä. Toivotaan, että kestää paremmin. Olemme vaihtaneet irtovalojen polttimoita etäohjattavaksi. Tässä valossa toimii erityisen hyvin. Portaikon valon saa kätevästi pois etänä nukkumaan mennessä. 

Makkarin lukunurkan uusi pöytä on Menu Androgyne. Runko on metallia ja kansi marmoria. Tukeva on tämäkin, kestää vaikka karvahanurin törmäyksen. Soviteltiin sitä olkkarin ikkunanurkkaukseen, mutta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että tuo Lato sopii siihen paremmin. 

Ilahduin, että rouva on kuvannut itselleni tärkeitä Geneleccejä. Mutta kuulemma otti kuvat siksi, kun toisessa on kiva patsas ja toisessa terassilta pelastettu viikuna joka kuoli ja melkein haudattiin, mutta heräsikin sitten takaisin elämään intensiivisen elvytyksen jälkeen. Toivottavasti ei käy samalla tavalla kuin aiemmin yrittäessämme pelastaa terassilla olleen oliivipuun. Sisälle siirretyn oliivipuun mukana muutti myös terhakka muurahaisyhdyskunta, joka oli rakentanut pesänsä oliivin juuri. Aika nopeasti lähti sitten takaisin pakkaseen.

Olkkarin pöydällä oleva tarjotin on niinkin niche putiikista kuin HenkkaMaukasta, ja vihreä kynttilä Granitista.

On myös pohdittu uuden taulun hankkimista. Tuolle portaikon seinälle missä on AJ:t. Ehdotin vaimolle, että jos maalaisi itse ja säätsäisi, kun valmiit taulut ovat niin kalliita. Kiitti tarjouksesta ja sanoi, että voit maalata taulun vaikka autotallin seinälle. 

Muutenkin täällä kaikki hyvin. Pepellä oli yksi ärhäkkä ripuli, mutta kesti vain pari päivää ja nyt on taas karvakaverin masukki kunnossa.

Lämpöisin syysterveisin

Petri & Mervi

Kommentit

  1. Pisteet Geneleceistä, mutta erityisesti siitä, että niissä on johdot kiinni ja näyttävät olevan oikein asetettuna kuuntelua varten (ainakin näin hellasärön silmin). Niin usein sisustusblogeissa ja lehtien kuvissa ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kovassa ajossa ovat olleet joulusta 2014 saakka! https://www.modernipuutalo.fi/2014/12/hifi-miehen-joulu.html

      Poista
  2. Moikka! Kiitos ispiroivasta blogista! Olisin kysynyt mikä on tuo ihana valkoinen valaisin ruskean sivupöydän päällä (jossa lasiovet), Jo Malone kynttilän vieressä? Kiitos etukäteen vastauksesta ja mukavaa päivää! Terveisin Nina

    VastaaPoista
  3. On tämä kyllä niin silmiä hilevelä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit