Kesätöiden varustelua

Vaikka en olekaan insinööri, teknologia kiinnostaa. Aivan sama, onko kyseessä oleva laite ajoneuvo, älypuhelin vai naulapistooli, riittää kunhan siinä on liikkuvia osia ja/tai ohjelmistoja ja mielellään moottori. Itella oli tuonut poissa ollessani ovelle odotetun, uuden vimpaimen sisältämän paketin, ja kovin jouluinen olohan se tuli sitä avatessa.

Kuten aiemmin todettu, maalaustöitä on edessä paljon ja maalattavat kohteet ovat sen verran haastavia, että ajattelin kokeilla, onnistuuko ruisku helpottamaan urakkaa. Paketista paljastui siis Boschin FPS 105 E WALLpaint maaliruisku, lisätietoja tuotteesta löytyy valmistajan sivuilta. Paketti koostuu itse ruiskusta, ilmaletkusta ja perusyksiköstä, joka tuottaa ruiskun tarvitseman ilmanpaineen.



Erityisesti odotan ruiskulta helpotusta terassin rakenteiden, esimerkiksi tiheään kasatun vinorimakaiteen maalauksessa, mutta aion kyllä testailla laitetta muihinkin kohteisiin. Kenties tämä tyttären sängynkin maalaus olisi onnistunut hieman paremmin ruiskulla, en ollut täysin tyytyväinen suoritukseeni telalla, mutta vikaa oli kyllä tekijässäkin, ei pelkästään välineissä.



En ole vielä päässyt testaamaan ruiskua tositoimissa, mutta ehkäpä jo tulevana viikonloppuna. Pitkästä aikaa voin sanoa, että jopa hieman odotan maalaustöiden jatkumista.

Petri

Yhteistyössä: Bosch

Kommentit

  1. Apua! :D Nyt on pakko sanoa että meillä on tuo ruisku ja ei sitä käytetty sitten loppujenlopuksi ollenkaan. Niin hyvältä kun se kuulostikin, ruisku levitti maalihippuja ympäriinsä, sillä oikea maalin ja veden suhteen hakeminen alkoi mennä rakettitiedehommaksi. Voisin kuvitella, että ulkokäytössä tuo saattaisi toimia, mutta sisällä, näin nopealla testauksella en suosittele. Tai ehkä me ei sitten vaan osattu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset varoituksesta. Siis sotkiko sumu ympäristöä, vai eikö suihku ollut tasainen? Ymmärtääkseni kaikkia maaleja pitää ohentaa, noin 10%. Ajattelin itse etsiä ohjeita maalivalmistajan sivuilta tai soittaa.

      Poista
  2. Voi että, meillä on piiiitkän puuaidan maalaus edessä tänä kesänä ja isäntä on katsellut tuollaista maaliruiskua sitä silmällä pitäen. Joten olisi mahtava kuulla käyttökokemuksia.

    Sannalle kiitos myös vinkistä, täytyypä tutustua noiden toimintaperiaatteisiin ennen ostosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anne. Kirjoittelen varmasti kokemuksista, kunhan vain ehdin testaamaan :)

      Poista
  3. Totta se on, että miehillä pitää aina olla KONE joka hommaan. Toki ymmärrän jos maalattavaa on paljon ja suuria aloja. Tsemppiä maalaukseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit