Jännittävä löytö

seinäkoriste

Terveiset talvilomilta. Odotettiin koko perhe kovasti laskulomaa. Siis todella kovasti. Ja sitten tuli influenssa. Alkoi käymään läpi meitä yksitellen, jo viikko ennen reissua. Ketään säästämättä, tehokkaasti, mutta kuitenkin sen verran hitaasti, että edelleen tyttären vointi on niin heikko, ettei rinteeseen ole asiaa. Harmittaa pienen hiihtoprinsessan puolesta vietävän paljon, mutta tällaista se välillä on. Täytyy koittaa lohduttautua, että pieniä murheitahan nämä loppupelissä ovat, voisi olla vakavampaakin.

Mutta onneksi vaimo piristi tänään hieman apeaa tunnelmaa. Joku voi ehkä muistaakin, että rouvalla on ollut tapana ostella kirpparitulaisia Sotkamosta. Viime vuonna hän investoi 7 euron retroon TV-tasoon. Se oli vielä melko kesyä tämän vuoden löytöön verrattuna. Tuo, etäisesti oksennusta muistuttava epäsymmetrinen keraaminen taideteos on kuulemma Maija-Liisa Vaseniuksen Kalevala Korulle suunnittelema seinäkoriste. Tehty joskus 60-, 70-luvulla. Silloin on ollut näköjään aika kreisi meininki. En nyt halua missään nimessään mustamaalata tunnettua suunnittelijaa, mutta näin leikkisästi huumorilla voisi lohkaista, että ei tuota ihan pelkän alkoholin voimalla ole varmaan luotu?

No, tuollainen meillä nyt on. Otetaan sitten sellainen kuva jossa väritkin oikein kun ollaan kotona. Mutta täytyyhän se jo nyt kysyä, että oliko tämä nyt sitten hitti vai huti? Toisaalta, jos joku esine onnistuu tuottamaan jo ensimmäisenä päivänä näinkin suuren määrän hilpeyttä, eihän se nyt aivan arvoton voi olla :)

Petri

Kommentit

  1. Ei jäänyt oikeastaan mitään lisättävää ;P

    VastaaPoista
  2. Täällä vietetään talvilomaa etelässä, kun pohjoisen koneeseen ei päästy edes rahautumaan. Influenssa kaatanut järjestään jokaisen sänkyyn. Mutta tuohon Mervin hankintaan... Eiköhän sille paikka/tarkoitus löydy! ;)

    VastaaPoista
  3. Hahaa... aika metka!

    Toivottavasti alatte pikkuhiljaa olla jo paranemaan päin. Kuulemma aika rankka tauti ja kaataa monia nyt vuoteeseen. Pitää koputtaa puuta!

    VastaaPoista
  4. No onhan tuo ainakin persoonallinen, ei löydy joka kodin seinältä ;) Hitti siis minusta!

    VastaaPoista
  5. Mukava oli tutustua blogiinne ja ratkaisuihinne, kun rakentaminen on itsellä ajankohtaista!

    Tämä seinäkoriste on kyllä vertaansa vailla!

    VastaaPoista
  6. Omassa erikoisuudessaan, oikeassa ympäristössä hitti :D

    VastaaPoista
  7. Aika hapokas seinäkoriste! Minkä kokoinen tuo on? Oikeassa paikassa varmasti ihan kiinnostava, onhan noita Dalinkin töitä seinillä, ja niissä se vasta vänkä maailma onkin.

    VastaaPoista
  8. Hittiä äänestän minäkin! Niin 'erikoinen', että menee jo hienon puolelle ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit