Loppukesän tunnelmia


Mikä tuota peikonlehteä vaivaa? Näyttää siirtäneen kasvunsa ruukun ulkopuolelle mielestäni epänormaalilla tavalla. Hyvinvoivalta vaikuttaa, mutta onhan tuo kuitenkin outoa käytöstä. Kyllästyikö se tuohon ruukkuun ja pyrkii pois vai mitä? Kukin tyylillään, mutta jos tuo jatkuu, sehän tippuu tuolta ruukusta pois. Voiko tuolle tehdä jotain? 

Tiedä minne peikonlehti on matkalla, mutta kuten todettu, vanhempi lapsi muutti opiskelemaan pohjoiseen. Vanhemmat kärsivät luonnollisesti pienestä eroahdistuksesta, mutta yritetään olla reippaita. Muuttunutta elämäntilannetta pohtiessa muistui mieleen oma muutto. 

Mielestäni merkittävimmin muuttunut asia on teknologian mahdollistama kommunikointi. Asioiden hoitaminen on nykyään aika vaivatonta. Videopuhelut ja pikaviestit mahdollistavat helpon yhteydenpidon ja tarvittaessa etäkonsultaation tarjoamisen sujuvasti. 90-luvulla ei videopuheiluita soiteltu. Eikä paljon muitakaan. Puhelinkortti ja puhelinkoppi mahdollistivat toimivimman ja itseasiassa ainoan reaaliaikaisen etäyhteyden. Jos tuli tarve soitella, piti liikkua satoja tai ainakin kymmeniä metrejä puhelimen luokse ja toivoa, että toisessa päässä olisi joku vastaamassa. 

Helpottunut on myös rahojen liikuttelu, maksujen hoitaminen, ostosten tekeminen ja yhteydenpito koulun kanssa. Vaikka Wilmaa on kirottu useaan otteeseen, ei se nyt ihan huono keksintö ole. Kaventaa toki nuoren mahdollisuuksia poissaolomerkintöjen väärentämiseen, mutta sietäköön tuon kun moni muu asia on helpompaa. Itse väärensin äitini nimen poissaolovihkoon. Luokanvalvoja ei huomannut, mutta äiti huomasi.

Mutta, ei ollut ennen kaikki paremmin. Tai ehkä joku asia oli, mutta en juuri nyt muista yhtään. Hiuksia oli enemmän.

T:Petri

Kommentit

Suositut tekstit