Tulossa myyntiin: Loma-asunto Hangosta!


Tässä se olisi! Unelmien kakkoskoti, loma-asunto ja sijoitus yhdeltä Hangon parhaista paikoista, "aamutakkikävelyn" päässä hiekkarannasta. Tuttavamme ovat laittamassa myyntiin upean paritalon puolikkaan Hangon Gunnarsinrannasta.


Gunnarsinranta on samaa aluetta missä mekin vietimme pari viikkoa kesälomastamme. Todella rauhallinen paikka aivan Tulliniemen rannan kupeessa ja silti lähellä keskustan palveluita. Vanhassa kalastaja-alueessa on mukavasti historian tuomaa luonnetta ja särmää. Tontilta avautuu huikeat näkymät merelle ja valkoiselle hiekkarannalle.


Hirsitalo jossa tunnelmallinen asunto sijaitsee on rakennettu vuonna 1903 ja remontoitu vanhaa kunnioittaen vuonna 2009. Kaikki on valmiina ympärivuotista käyttöä varten, vaikkapa sähköautoilevan pääkaupunkiseutulaisen inspiroivaksi etätyöpisteeksi tai vuokrattavaksi eteenpäin.


Huoneiston alakerrassa sijaitsee upealla näköalalla varustettu olohuone ja keittiö, sekä suihku, sauna ja kodinhoitotila. Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta, joten tilat riittävät hyvin isommallekin perheelle. Myös yläkerran master bedroomista avautuu ihana merinäkymä suoraan sängystä (kuva alempana). Alakerran kerrosala on 74 m2 ja yläkerran 38,5 m2. 


Huoneistosta löytyy kolme toimivaa tulisijaa tuomaan tunnelmaa ja lämpöä, mutta tarvittaessa viileämmän ajan lämmitys hoituu myös sähköllä.


Tontti on jaettu hallinnanjakosopimuksella, ja määrä-alalta löytyy huoneistoon kuuluva reilun kokoinen varasto ja halkovaja. Suojaisalla pihalla on terassi ja tilaa vaikka kesäkeittiölle.


Mikäli haaveenasi on meren läheisyydessä sijaitseva monikäyttöinen tyylillä remontoitu asunto, tähän kannattaa tutustua tarkemmin. Jos olet kiinnostunut keskustelemaan asuntokaupoista, saat myyjän yhteystiedot meiltä meilaamalla modernipuutalo@gmail.com tai @modernipuutalo Instagram viestillä. Hintapyyntö sijoittuu 600 000 - 700 000 € hujakoille.

Mikäli haluat olla edellä muita kiinnostuneita kannattaa toimia pikaisesti, sillä tältä sijainnilta on harvoin kohteita tarjolla ja ne myydään yleensä nopeasti ilman julkista näyttöä. 

t. Mervi ja Petri

Kommentit

  1. Kyllä teistä vielä kiinteistönvälittäjiä tulis ;-) Vähän tässä oon kesämökkiä harkinnut, mutta mun hintaluokkani on eri dekadilla :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa'a. Meistä voisi tulla ronkeleita kiinteistövälittäjiä. Otettaisiin myyntiin vain sellaisia kohteita joita itsekin haluttaisiin :) Pysytään kuitenkin toistaiseksi vanhoissa päivätöissä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hintapyyntö asettuu 600 000 - 700 000 euron tienoille. Laita meiliä jos haluat myyjän yhteystiedot, voit jutella tarkemmin.

      Poista
  3. Mistä saa ajankohtaista tietoa kohteista?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit