Hälsningar och marmor från Stockholm!
Ehdotin vaimolle, että tehtäisiin juhannusristeily Tukholmaan. Oli pieni ketunhäntä kainalossa, tarvitsin laivalta tuotteita, mutta ajattelin kyllä, että mukava mennä muutenkin. Lisäksi pohdin, että Tukholman kaupat ovat varmaan kiinni, joten reissusta tulisi leppoisa. Mutta yllätyksekseni muutama suurin ostosparatiisi oli kuitenkin auki. Tällä kertaa en joutunut kantamaan lasitavaraa ja isoja mattoja, mutta löysi hän kuitenkin palan marmoria kuskattavaksi. Onneksi pala ei ollut tuon suurempi. Ja halpakin oli, toisin kuin tuo mustalaisvesi, mutta omia rahojapaan tuhlasi. Ei siitä sen enempää.
Mutta leppoisa oli reissu muuten. Syötiin hyvin ja vähän juotiinkin. Siljan parasta antia olivat ehdottomasti meren antimet. Suorastaan taivaallista hummeria ja bouillabaissea maisteltiin kera Saksalaisen rieslingin. Törmäsimme reissulla myös muihin bloggaajiin, Sisustus COCO:n Sanna oli myös lähtenyt perheineen reissuun.
Huomenna palataan arkeen, mutta ei harmita yhtään, koska loman alkuun on vain pari viikkoa!
Mervi & Petri
kuvat: Nikon D5300
Ihanaa oli nähdä teitä!
VastaaPoistaUusi marmori oli nappivalinta kylppäriinne - onneksi kaupat olivat auki :)
Mukavaa viikkoa kummallekkin.
No niin oli! Kohtahan me taas nähdään :)
PoistaHeippa! Teillä on kaunis laattaa wc:ssä. Muistaisitko mistä se on, laatan tietoja... Oisin kiitollinen tiedosta. Haluaisin nähdä tämän, josko tätä laattaa meidänkin toilettiin. :) -Auroora
VastaaPoistaHeippa Auroora, laatta on hankittu Laattapisteeltä ja on mallia II Micron 36W, koko 30x60. On ostettu muutama vuosi sitten joten en ole varma löytyykö vielä valikoimista.
PoistaMinuakin kiinnostaisi tuo samainen laatta. :)
VastaaPoistaHeippa Marjukka, katso vastaukseni yläpuolella :) Mukavaa viikonloppua!
Poista