Koti vieraan linssin läpi
Sulkiessani aamulla ulko-oven jäi kodin seinien sisäpuolelle omaa työpäiväänsä tekemään Riina Salokangas. Riina tuli kuvaamaan kotiamme lehtijuttua varten. Hassua on, että olemme Riinan kanssa opiskelukavereita 18 vuoden takaa ja nähneet edellisen kerran noin kuutisen vuotta sitten. Enpä siis olisi voinut saada mieluisampaa kuvaajaa kotimme nurkkia koluamaan. Olisi ollut hienoa päästä seuraamaan ammattilaista työssään, mutta valitettavasti oma leipätyö ei tällä kertaa joustanut aikataulujen puolesta. Ehdittiin kuitenkin lyhyen tapaamisen aikana sopia, että kahville mennään niin pian kuin mahdollista.
Jännityksellä jään odottamaan millaiselta koti näyttää vieraan linssin kautta katsottuna.
Tiistai terveisin, Mervi
Onpas jännää. Mihin lehteen juttu tulee?
VastaaPoistaNo olihan se jännää. Kerron tarkemmin asiasta kunhan juttu ilmestyy. Mukavaa viikkoa Terhi!
PoistaJänskää tosiaan :) Mahtoi olla tylsää lähteä duuniin, kun näin kivaa tapahtuu. Varmaan mielellään seuraisi ammattilaista työssään!
VastaaPoistaEi olisi tainnut tulla Riinan työstä mitään, jos olisin höpöttänyt vieressä koko päivän ;D.
PoistaKivalta kuulostaa ja ilmoittelehan koska lehtijuttu tulee :) Toinen monesti näkee asiat ja jutut vähän erillä lailla, joten varmaan jännä odottaa mistä vinkkelistä on kuvat ottanut :)
VastaaPoistaJuu, ilmoitellaan :) Jännityksellä tosiaan odotan lopputulosta.
PoistaTosi kiva nähdä sitten kuvat lja juttu ehdessä! Kertokaa tosiaan kun juttu ilmestyy :)
VastaaPoistaYhtä lailla odotan juttua teidän kodista :)
Poista