Talvikuntoon tallissa. Jaksaa jaksaa!

Tervetuloa autotalliin! Kuten tuli mainittua, laitettiin tyttären kanssa sisutus uuteen uskoon. Taustalla oli tervehenkinen tarve. Tykkään treenata, ja vaikka en tykkäisikään, kai omasta kropasta olisi vähän pakkokin pitää huolta, että jaksaisi. Kävin vuosia salilla, mutta jossain kohtaa se kamojen raahaaminen ja ajan käyttäminen siirtymiin alkoi tympimään. Korvien välissähän tuo ongelma on enimmäkseen, mutta osittain johtuu myös täyteläisestä elämäntilanteesta. Ainakin näin haluan asian itselleni selittää. En ollut ainoa kuntoilupisteen perään haikaileva, myös lasten kanssa oli ollut asiasta puhetta, ja varsinkin tytär halusi saada voimistelurenkaat. 


Eipä siinä sitten muuta kuin tuumasta toimeen. Vanhaa tavaraa tallista ulos ja puolapuut tilalle, täydentämään jo aiemmin hankittua TRX:ää. Puolapuut siksi, että niiden ympärille saa rakennettua erittäin monipuolisen treenipaikan. Koska kyseessä autotalli ja halusimme muutamia lisävarusteita, valitsimme metallisen version, mustaksi maalattuna. Mikäli kuntoilupiste rakentuu näkyvämmälle paikalle, puiset voisivat olla sisustuksellisempi ratkaisu. Näitähän löytyy moneen makuun, mutta tähän meidän ympäristöön ja tarpeeseen metalliset, ehdottomasti. 


Keskeisimmät lisävarusteet ovat leuanvetotanko, voimistelurenkaan, dippitangot ja puolapuulauta vatsatreeniin. Samassa paketissa tuli lisäksi mininojapuut punnerruksia ja erinäistä rimpuilua varten, sekä pari kummaria kaikenlaiseen venyttelyyn ja vanutteluun sekä keventämään leuanvetoa, jos sitä kevennystä joku siis tarvitsee :) Paketti on kutakuinkin tätä Dinoxin kokoonpanoa vastaava, tosin meille ei tullut askellautaa, ainakaan vielä. Ja lisänä tosiaan nuo mininojapuut.


Tämä oli kyllä yksi viimeaikojen ylivoimaisesti hyödyllisemmistä projekteista, joka palvelee koko perhettä parhaalla mahdollisella tavalla. Poika on jo treenannut muutamassa viikossa leuanvetoennätyksen uudelle tasolle. Isä ja tytär harjoittelevat ihmislippua. Isältä se tuskin onnistuu koskaan, tyttäreltä voi onnistuakin. Vaimokin innostui lihaskuntotreeneistä, hän tosin kaipaisi vielä varustukseen soutulaitteen, ei varmasti huono investointi sekään.

Jos teidän joukossa on harjaantuneita kehopainotreenareita, vinkit ovat tervetulleita. Olen rakentanut oman ohjelmani enimmäkseen itse opiskelemalla ja järkeilemällä, joten apu olisi tarpeen. Haussa olisi kahden tai kolmen treenikerran ohjelma, jonka vaativuutta voi säätää treenaajan mukaan.

Autotallista eli miestilasta tuli monitoimitila, jossa voi toki edelleenkin harjoittaa fyysisen kuntoilun lisäksi myös henkistä joogaa viskilasin äärellä. Ei unohdeta tätäkään tärkeää käyttötarkoitusta.

Petri

Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan Dinox Sport Oy:ltä. www.dinox.fi

Kommentit

  1. Voi vitsi miten makee tila!!! ��Ottaisin heti itsellekin, mutta autotalli on enemmänkin auton täyttämä ��

    VastaaPoista
  2. Missä teidän autot siis ovat? Oliko suunnitelma alunperinkin tehdä tästä kuntoilu/sikarihuone?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alunperinkin suunniteltiin autotalliin vähän myös "harrastustilaa". Ajatus oli, että sinne saa halutessaan auton, mutta että voi käyttää muuhunkin tarkoitukseen jos siltä tuntuu. Toinen auto on katoksessa ja toinen taivasalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit