Hääpäivä


Tänä vuonna poikkeuksellisesti molemmat muistivat hääpäivän. Viikko ja viikonloppu oli sellainen, että juhlistaminen ei onnistunut oikeaan aikaan, joten lykättiin hieman. 15 vuoden avioliiton jälkeen rakas vaimoni osaa jo vihjailla riittävän yksiselitteisesti toiveistaan. "Olisi kyllä kiva olla yötä hotellissa Helsingissä", kuului hääpäivän aamuna. Hoksasin heti, että tämän toivotaan liittyvän hääpäivän juhlistamiseen. Johdattelu jatkui illalla; "Jos viettäisi yön hotellissa, olisi hotellin kyllä oltava St. George, se vaikuttaa ihanalta". Perhana sentään, mietin. Itse ajattelin Omena-hotellia, kustannussyistä. Vitsivitsi. Mutta täytyy sanoa, että tässä kyllä eliminoitiin virheiden mahdollisuus tehokkaasti.

Toisaalta, kerran Rouva on jaksanut kuunella 15 vuotta meikäläisen juttuja, ilta Helsingissa ja yö St. Georgessa on ihan ok. Varasin huoneen.

Seuraavaksi katsomme romantillisesti Suomalaisen Encen finaalipelin Majoreilla.

Hyvää viikon loppua ja uuden alkua!

T:Petri

Kommentit

Suositut tekstit