Elämyksiä karanteenin keskelle



Ehdimme vierailemaan Kuutti Lavosen 60-vuotisnäyttelyssä Didrichsenin taidemuseossa ennen virustilanteen pahempaa eskaloitumista. Lukijamme ovat varmasti huomanneet, että Lavosen taide on kiinnostanut meitä aikaisemminkin jopa siinä määrin, että olohuonettamme somistaa taiteilijan litografiatyö Selene. Mainitun taiteilijan töitä voisi hankkia kotiin enemmänkin kun vain saldo riittäisi. Lavosen näyttely on esillä 3.5. saakka, joten mikäli vallitseva tilanne sen sallii, näyttelyyn ehtii tutustumaan vielä hyvin. Alun perin kodiksi vuonna 1958 rakennettu Viljo Revellin suunnittelema Didrichsenin museo ympäristöineen on näkemisen arvoinen paikka itsessäänkin.

Lähiviikkojen aikana museovierailut eivät välttämättä ole ajankohtaisia Koronasta johtuen, joten nyt on erityisen hyvä hetki tutkailla museoiden tarjontaa virtuaalisesti. Travelandleisure -sivusto on koonnut artikkeliinsa kattavan listan virtuaalikierroksia tarjoavista museoista. Kivan kultturellia ajanvietettä kotisohvalle. Ekologista ja edullistakin vielä, kun jää matkustamatta.

Ajat ovat erikoiset ja tulevasta ei ole tietoa. Mutta sen verran haluaisimme lukijoihimme vedota, että ei jäädytä koteihimme! Tuetaan kotimaisia yrittäjiä mahdollisuuksien mukaan ja jatketaan arkisia askareita kuten ennenkin, hetken etänä enemmän. Shoppaillaan paikallisista verkkokaupoista fiksuja valintoja tehden. Itselleni selvisi vasta vähän aikaa sitten, että istutuksetkin voi tilata kätevästi verkosta, vaikkapa Viherpeukalot nettikaupasta. Meillä aloitettiin puutarhatyöt jo tänään pensaiden ja puiden leikkauksella. Ostin lähikaupasta Siistipihan suursäkin puutarhajätteitä varten. Kerään tuohon kevään risut ja tilaan sitten noudon. Näppärä systeemi vaikuttaa olevan.

Pidetään huolta toisistamme.


Aurinkoisia kevätpäiviä,


Petri ja Mervi

Kommentit

Suositut tekstit