Vappupäivä


Tänä vuonna ei tarvinnut tehdä pöytävarausta vappubrunssille. Tässä ravintolassa oli paikkoja vapaana. Laiska kokki heräsi vasta yhdeksän pintaan, mutta laittoi kuitenkin heti perunasalaatin perunat kiehumaan. Pistin merkille, että avasi ensimmäisen oluen jo puolen päivän tienoilla, mutta en kommentoinut asiaa sen kummemmin. Tämä ravintolakokemus oli elämyksellinen siinä mielessä, että kokki komensi asiakkaat auttamaan kokkailuissa ja pöydän kattamisessa. Mutta ei se mitään, koska oli yksi kaikkien aikojen parhaimmista ja edullisimmista brunsseista tämä. 

Kaikin puolin onnistunut vappu! Tarjoilut olivat ensiluokkaisia ja tunnelma oli mukava ja rento. Sääkin oli vappuun sopiva. Lähelle myrskylukemia yltäneet tuulenpuuskat rikkoivat yhden maljakon ja grillauksesta vastanneella kokilla ja hänen koira-apulaisellaan oli kiire lämmittelemään sisälle.

Nutellan kanssa nautituista mansikoitsa muistui mieleen se, että onnistuimme pimittämään kyseisen tuotteen lapsilta melko pitkään. Eräällä Italian matkalla lapset lopulta huomasivat paikallisten levittävän leivälleen jotain suklaalta näyttävää herkkua. Varsinkin tytär ihastui Nutellaan erityisen vahvasti. Reissun jälkeen onnistuimme kuitenkin uskottelemaan vielä vuosia, että ei sitä täältä Suomesta saa, se on ulkomaiden herkkua. Tällä viikolla muistelimme myös sitä, kuika lapset olivat pieninä kaupassa noloina, kun ostoskärryssä oli sipsejä. Kasasivat päälle muita elintarvikkeita, että kukaan ei näkisi heidän äitinsä ostavan noin epäterveellisiä herkkuja :) Oi niitä aikoja.

Ihanaa vappuviikonloppua kaikille!

T: Mervi ja laiska kokki



ps. Moderni puutalo löytyy myös instagramista, täältä.

Kommentit

Suositut tekstit