Hiihtoloman ylä- ja alamäet



Se on talviloma Sotkamon ja Vuokatin tutuissa maisemissa ja puolet perheen ihmisistä kipeänä. Muistuu mieleen kahden vuoden takainen suuri influenssa- ja koiran ripuli -loma, joka oli jotain niin eeppistä, että siitä ei helpolla laiteta pahemmaksi. Mutta onneksi nyt on kipeänä vain vanhemmat. Lapset ja Pepe vetävät kuin viimeistä päivää. Hyvä näin. Pari päivän sairastelun jälkeen olo oli jo sen verran vahvempi, että uskaltauduimme vuokramökin ulkopuolelle. Motivaatio oli huomattava, koska reissun tavoitteena oli hakea Alkosta pullo rommia. 

Uskallettuamme ulkoilemaan kävimme samalla tutustumassa lähistöllä sijaitsevaan Haapalaan. Entiseen maatilaan, jonka vanhaan navettaan on rakennettu viihtyisä ravintola ja panimo. Ruoan ja juoman lisäksi Haapala tarjoilee myös majoitus- ja juhlapalveluita. Tämä oli ilahduttava tuttavuus. Melkein lounarin hinnalla sai alkuruoaksi keiton ja salaattipöydän, pöytään tarjoillun pääruoan ja jälkkärin. Hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Haapalassa pannaan tällä hetkellä neljää olutta, paria laatua tuli maistettua jo aiemmin. Nyt mukaan lähti pari pulloa ruis IPAa. 

Käydään varmasti lounaalla toisenkin kerran, koko perheen voimin. Uskomme, että myös lapset arvostavat hyvää lounasta. Lämpimät suositukset Haapalalle, kannattaa käydä tutustumassa jos kulmille satutte. 

Meidän blogitallin edustajat pyysivät kannustamaan teitä osallistumaan lukijatutkimukseen. Joten, nyt kannustamme. Vastaamalla voi voittaa K-ryhmän 100 euron lahjakortin. Melko kova palkinto, sillä saa esimerkiksi 25 paria Pirkka sukkahousuja! Sanoimme tosin, että ei meidän lukijoita tarvitse tutkia. Tietää tutkimattakin, että hyviä ovat.


Talvisin terveisin

Petri & Mervi



Ps. meidät löytää myös Instasta ja FB:stä

moderni puutalo: Instagramissa
moderni puutalo: Facebookissa

Kommentit

Suositut tekstit