Voiko sisustamista harrastaa?

Kuuntelin viikolla radiosta Hanna Sumarin asuntomessuilta tehtyä haastattelua. Juttu käsitteli asumiseen ja sisustamiseen liittyviä aihepiirejä. Hanna kertoi haastattelussa ihmettelevänsä sitä, kuinka sisustamista voi harrastaa? Eikö samalla kannattaisi opiskella alaa ja tehdä siitä itselleen ammatti? Silloin tosin joutuisi sisustamaan tiloja asiakkaan toiveiden, eikä omien mieltymysten mukaan. Hanna totesi vielä haastattelussa, että blogit täyttyvät samoista trendeistä ja esineistä ja ovat suurelta osin näitä niin kutsuttuja "blogikoteja".

 (kuva:Riina Salokangas)


En kuullut koko haastattelua, mutta jäin miettimään näitä poimintoja. Itse lienen harrastanut sisustamista siitä asti, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiin. Tyylit ja ideat ovat vuosien varrella tulleet ja menneet. Sisustaminen ja oman kodin suunnittelu ovat kuitenkin aina tarjonneet minulle breikin arjesta. Muutaman sisustustyynyn siirtely sohvalla voi olla yllättävän terapeuttista. Minulle harrastaminen tarkoittaa jonkin asian parissa rentoutumista ja mukavaa ajanvietettä, asioita joita sisustaminen parhaillaan edustaa.

Minulla ei ole minkäänlaista ambitiota päästä sisustamaan muiden koteja. Miksi olisikaan? Viihdyn nykyisessä työssäni oikein hyvin. Toki keskustelen ja kirjoitan mielelläni sisustamiseen liittyvistä aiheista ja kerron pyydettäessä mielipiteeni. Moni harrastaa juoksemista, eikä heistä koskaan tule huippu-urheilijoita, eikä kukaan näin odota tapahtuvankaan. Toki monet ovat saaneet harrastuksestaan myös ammatin tai ainakin lisäansioita. Tämä taas ei välttämättä vaadi sen kummempaa koulutusta, julkaisevathan monet harrastajat mm. ruokakirjoja olematta koulutukseltaan kokkeja, ihan vain oman luontaisen kiinnostuksen ja hyväksi koettujen reseptien pohjalta. Minusta onkin mielenkiintoista lukea blogeista millaisia valintoja me "tavalliset kuluttajat" teemme kodeissamme. Tällä hetkellä seurailen mielenkiinnolla tuleeko Vaaleanpunaisen hirsitalon sisustus muuttumaan perheen uuden jäsenen, labradorinnoutaja Väinön, muutettua taloon. Innolla odotan myös syksyisiä kuvia Valkoisen Harmajan olohuoneesta ja siitä millaista tunnelmaa uusi takka luo tummiin syysiltoihin. En myöskään lakkaa ihastelemasta Muoti mielessä -blogin Annen kokonaisvaltaisen kaunista tyyliä niin sisustamisen kuin pukeutumisenkin saralla. Selvästi myös mainostajat ovat huomanneet harrastajasisustajien vaikutuksen ja erilaiset yhteistyöt blogeissa ovat kovassa kasvussa. Positiivista kehitystä on mielestäni tapahtunut myös sisältöyhteistöiden laadussa.

Myös sisustamiseen kuten moniin muihinkin harrastuksiin voi käyttää rahaa tuhansia euroja tai vain muutamia kymppejä. Blogit ovat avanneet väylän kaltaisilleni harrastajasisustajille jakaa inspiraatiota, sekä saada vinkkejä omaan kotiin. Facebookissa kuulun ryhmään, jossa intohimoiset sisustajat jakavat ajatuksiaan ja sisustusideoitaan päivittäin kuvien ja tekstien muodossa.

Sisustusblogien yhteydessä puhutaan usein ns. blogikodeista, jotka tunnistaa samoista sisustuselementeistä. Ei ole yllättävää, että näin on. Trendit vaihtelevat yhtälailla sisustuksessa kuin vaikkapa vaatemuodissa. Silloin kun jokin on pinnalla, sitä näkyy joka puolella. Ja totta puhuakseni, kyllä samat esineet, sävyt ja näkymät välillä itseänikin kyllästyttävät. Onneksi blogien kirjo on kuitenkin niin laaja, että jokaiseen makuun löytyy varmasti jotain sopivaa.

Blogien lisäksi haen harrastukseeni inspiraatiota matkoilta sekä sisustuslehdistä ja -kirjoista. Tavoitteena on piipahtaa loppukesästä myös Seinäjoen Asuntomessuilla luomassa silmäys tämän hetken Suomalaiseen asumiseen. Kotimaiset TV puolen sisustusohjelmat tuntuvat aikansa eläneiltä ja kaipaisinkin sille puolelle jotain uutta ja raikasta. Pitkäaikainen suosikkini TV:n puolella on Grand Designs - Unelma-asunnot.


Iloisin sisustusterveisin, Mervi

ps. jutun kuvituksena makuuhuoneen muutos

Voit seurata modernin puutalon tapahtumia Bloglovin`kautta sekä Facebookissa ja Instagramissa.

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus! Olen ihan samaa mieltä. Jossain vaiheessa mietin alan vaihtoa, mutta vain puolitosissaan ja kun päivätyössä sain uusia haasteita, jäi sisustusalan haaveilut sikseen. Mielummin sisustelen omassa kodissa ja annan sitä kautta vinkkejä. Ja silloin tällöin printissäkin. Kyllä sisustamista voi harrastaa! :) Ja on aika ikävää mollata blogikoteja - jokainen kuitenkin soveltaa niitä trendejä omalla tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin siis, että ikävää jos Sumari ei arvosta blogien tuomaa inspiraatiota...

      Poista
    2. Minusta sisustamisessa ei ole oikeaa eikä väärää näkemystä. Jokainen sisustaa kodistaan sellaisen, jossa itse viihtyy. Meiltäkin löytyy monta esinettä, joita ns. blogikodeissa tällä hetkellä näkyy :) Kuten sanoit, jokainen kuitenkin soveltaa trendejä omalla tavallaan. Minusta on aina tosi kiva nähdä sisustusratkaisuja oikeissa kotiympäristöissä ja saada sitä kautta vinkkejä ja ideoita. Blogijutuista välittyy aitous, kun bloggari omalla nimellään/kuvallaan allekirjoittaa ratkaisut. Täytyy vielä sanoa, että blogeista oli suuresti apua siinä vaiheessa, kun rakensimme taloa. Iso kiitos siis kaikille raksabloggareille projektien dokumentoinnista! Hanna tarjoilee lifestyle inspiraatiota bloginsa kautta, joten luulisin niillä olevan merkitystä myös hänelle. :)

      Poista
    3. Minusta Sumarin jutussa on kyllä hieman tottakin. Itse en kauheasti jaksa seurata suomalisia blogeja kun niissä on juuri ne samat ratkaisut. Ollaan hieman pelokkaita todella tekemään jotain aivan uutta ja käyttämään yksilöllisesti mielikuvitusta. Ulkomaisissa blogeissa taas näkee paljon erilaisia ja yksilöllisiä ratkaisuja jotka antavat minulle paljon enemmän. Eikä niihin pelottomiinkaan ratkaisuihin tarvita aina paljon rahaa. Jos haluaa harrastaa sisustusta, siitä vain, kuka sen estää.

      Poista
  2. Erikoinen kommentti Sumarilta! Sisustustoimittaja kun on. Tottakai sisustamista voi harrastaa! En malta kuin ihmetellä, että miksi ei voisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko kommentti tarkoitettu miten kärkkääksi kannanotoksi, mutta se sai minut ajattelemaan sisustamisen merkitystä ja roolia omassa elämässäni. Kiva harrastushan se on :)

      Poista
  3. No olipas erikoinen kommentti...Jos kaikki harrastajat alkaisivat ammatiksi tekemään, niin voisipa tulla ylitarjontaa :D Ja kyllä mie ainaki saan inspiraatiota hyvin monenlaisista blogeista ja hyvin monenlaisilta ihmisiltä.

    Tänäänkin harrastin muuten tyyny-terapiaa, tuli kovasti tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nojuu, eikä kaikista ammattilaisiksi olisikaan. Itselläni menisi varmasti puulaadutkin sekaisin ja suosittelisin asiakkaalle täysin väärää parkettia :D Tyyny-terapia toimii aina!

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus ja kummallista Sumarilta heittää tuollainen lause :( Minäkin olen sisustanut jo ihan pienestä lapsesta lähtien. Omassa huoneessa vaihtui järjestys ja koki mitä kummallisimpia ratkaisuja, sittemmin omaa kotia, niin vähillä rahoilla, kuin nykyään jo enemmälläkin rahalla. Ja ennenkaikkea teen sitä omaksi ilokseni, harrastuksena. Tosiaankin ollen harrastus siinä missä mikä tahansa muukin.

    ps. tykkään teidän blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun rahaa on vähemmän, tarvitaan enemmän kekseliäisyyttä. Erittäin tuttua myös täällä:) Blogeista saa kivasti vinkkejä erilaisiin ja erihintaisiin toteutuksiin. On muuten hauska huomata, kuinka tytär sisustaa ja järkkäilee omaa huonettaan. Toiveena on, että kesälomalla voitaisiin mennä yhdessä Ikeaan hankkimaan täydennyksiä huoneeseen. Tyttö on valmis käyttämään omat säästönsä huoneen muutoksiin. Kyllä sisustus on hieno harrastus :)

      Poista
  5. Blogeista löytyy paljon inspiroivia juttuja sisustusharrastukseen, että niitä siksi mielelläni seurailen. Ja sisustus on aina ollut se oma juttu ihan siitä asti, kun ekaan omaan asuntoon muutin. Ja se varmaan jatkuu läpi elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sisustaminen on hieno, koko elämän kestävä harrastus, jossa välillä on hiljaisempia kausia ja toisinaan hirveä sutina päällä :)

      Poista
  6. Kirjoitin kommentin eilen tähän aiheeseen, mutta se ei tainnut koskaan lähteä ilmoille. Ihmettelen Sumarin kommenttia. Hänen jos kenen pitäisi tietää ettei sisustaminen voi kaikille on työ. Itsekin hän pitää blogeja. Olisi kiinnostava tietää miltä hänen oma kotinsa näyttää. Pongaisiko sieltä "blogikliseitä". Olen ihan varma että niitä sieltä löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bittiavaruus on arvaamaton :) Niin, harva pystyy rakentamaan kotiaan täysin uniikeista kalusteista/yksityiskohdista, tuskin Sumarikaan :)

      Poista
  7. Pitkästä aikaa blogikirjoitus, jota tekee mieli kommentoida. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Olen kanssasi samaa mieltä - sisustaminen voi olla harrastus. Itselleni sisustaminen on mitä parasta ajanvietettä, jossa pääsen ilmaisemaan itseäni luovasti. Se on vastapaino normityölleni ja antaa minulle paljon. Sitä paitsi joskus se parin tyynyn siirtely sohvalla ja kukka-asetelman tekeminen maljakkoon on terapiaa parhaasta päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, innoittajana toimi radiohaastattelu :) Kommenttisi on suora kuvaus omasta elämäntilanteestani / ajatuksistani. Iloisia sisusteluhetkiä sinulle jatkossakin!

      Poista
  8. Kiitos kivasta pohdinnasta ja keskustelun avauksesta sekä tietysti ihanasta maininnasta koskien minua <3

    En todellakaan ymmärrä miksei sisustamista voisi harrastaa. Itse olen harrastanut sitä ihan pikkutytöstä lähtien, ensin omassa huoneessani ja vanhempien kodissa (12-vuotiaana annoin selvät sisustusohjeet kun vanhemmat silloin rakensivat ja niitä pitkälti myös kuuntelivat) ja myöhemmin omassa kodissa ja vielä työssänikin. Vaikka teen sisustushommia työn puolesta, jatkan kuitenkin sisustelua ihan yhtälailla kodinkin puolella, sen miellän harrastukseksi- vaikka tuloakin siitä tulee blogin kautta.

    Sisustaminen on mahtava ja inspiroiva harrastus. Ja vielä mitä tulee ns. blogikoteihin, niin aika vähän sellaisia sisustuksia on valtavirran kodeissa ja mitä sitten vaikka olisikin - on hyvä että kultakin aikakaudelta jää historiaan jonkinlainen ominaistyyli. Itse olen aina sisustanut tietyllä tavalla samaan tyyliin, mutta kuitenkin toteuttaen kulloisenkin ajan henkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, tähän ei ole mitään lisättävää! Mukavaa alkavaa syksyä teille sinne Turun suunnalle!

      Poista
  9. Hyvä postaus!
    Sisustaminen ja siivoaminen (!) on itsellekin ollut lapsesta (leikkimökistä) saakka ollut tärkeä juttu. Nimeän sen edelleen ykkösharrastuksekseni. Kun silmä lepää niin mielikin lepää :) Sanokoot muut mitä tahtoo...

    VastaaPoista
  10. Mikä se on, joka on aina mielessä, vie paljon aikaa ja rahaakin, mutta tuottaa suunnattomasti iloa. No harrastushan se. Sisustus.
    Blogit on ihania inspiraation lähteitä, joten kiitos kaikille, jotka niitä pitävät.
    Yhtään ei haittaa, vaikka samoja tuotteita näkyy. Niin on ollut aina, some vain on puuttunut. Olen 65 ja edelleen yhtä innostunut kuin ennenkin.
    Sisustusterveisin Raili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Raili, kiitos innoittavasta kommentista! Mahtavaa lähestyvää sisustelusyksyä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit