Joulumarkkinoilla
Lapset olivat ilmeisesti rahan puutteessa, koska innostuivat hoitamaan kahdestaan kodin viikkosiivouksen, pientä korvausta vastaan. Tämä yllättävä käänne tarjosi minulle ja miehelle muutaman tunnin ylimääräistä vapaa-aikaa lauantaina.
Lasten puunatessa taloa suunnistimme me vanhukset joulumarkkinoille. Ensimmäiseksi ajoimme Polish Design Shopin Pop Up joulupuotiin Köydenpunojankadulle Helsinkiin. Tapahtumassa oli esillä Puolassa käsityönä valmistettua minimalistista ja luonnonläheistä keramiikkaa, villa- ja pellavatuotteita, kynttilöitä, luonnonkosmetiikkaa ja vihkoja. Brändi on avaamassa nettikaupan ensi vuoden puolella, mutta siihen asti tuotteisiin voi tutustua esim. täällä tai täällä.
Ennen kotiin paluuta haimme ahkerille kodinhoitajille lounaaksi sushia Hanko Sushista. Täytyy sanoa, että oli ihana palata puhtaaseen kotiin kaupungilla hengailun jälkeen.
Tytär on motkottanut, kun en ole vienyt häntä jouluostoksille. Sovittiin, että korjataan tilanne ensi viikonloppuna. Pitäähän ne kovalla työllä hankitut rahat päästä tuhlaamaan.
T. Mervi
Kiitos kun kävit, Mervi!
VastaaPoistaOli kiva käydä ja päästä ihailemaan kaunista keramiikkaa ja muita ihania tuotteita!
PoistaTehoaiskohan tuo meidän lapsiin? Pitääpä kokeilla :) Kuulostaa niin hyvältä, että saa tulla puhtaaseen kotiin. Meillä tahtoo aina ensimmäisenä olla vastassa kauhea kenkäröykkiö. Ihania astioita ja tuotteita. Pitää käydä vielä paremin tutustumassa.
VastaaPoistaKun rahapula on kova, melkein kaikki toimii ;)
Poista