Vanhan kaupungin shoppailut
Rodoksella ei mieletöntä ostohysteriaa pääse syntymään. Tämä on rakentajan vinkkelistä ainoastaan positiivinen asia. Joitakin pieniä löytöjä onnistuin vanhasta kaupungista kuitenkin tänään tekemään.
Matkalaukkuun pakataan kaksi kappaletta puuvillahuiveja. Kummassakin väreinä musta-valkoinen. Melko mielikuvituksetonta, mutta toisaalta tämä on väriyhdistelmä jota käytän eniten.
Pidän kreikkalaisen luonnonkosmetiikka brandin Korresin tuotteista. Olen käyttänyt loman ajan Korresin aurinkovoidetta ja nyt hankin kotiin viemisiksi päivä- yö- ja silmänympärysvoiteet. Suomen ainoa Korres myymälä sijaitsee muuten Helsingissä, osoitteessa Annankatu 22. Lisätietoja Korresin tuotteista ja ideologiasta löydät täältä.
Ruusuvoide oli kesäkampanjassa ja sen ostaja sai lahjapussukan, joka sisälsi Korresin saippuan ja huulikiillon.
Matkalaukussa oli vielä tilaa muutamalle perinteiselle nahkatuotteelle ja niinpä sinne sujahtaa sandaalit, punosvyö ja nahkaranneke. Kougioumtzogloun veljesten pitämästä Kamiron -nahkakaupasta löytyi myös miehelle nahkavöitä kaksi kappalein.
Sandaalit pitää jättää päiväksi tai pariksi aurinkoon, niin niiden nahka tummuu samansävyiseksi kuin vyön ja rannekkeen.
Uuden keittiön tarpeistoa tulee kartuttamaan oliivipuinen hunajahyrrä.
Nyt onkin jo aika siirtyä nauttimaan päivällistä terassille, heippa!
-Mervi

Kivoja ostoksia :) Etenkin nuo konjakin väriset asusteet on tosi kauniit!
VastaaPoista