Takatalvi ja kynttilät

Perjantai-aamuna ikkunoista avautui valkoinen talvimaisema. Olimme siirtyneet yön aikana vuodenajoista ärsyttävimpään, takatalveen.

Mies oli päättänyt vaihtaa autoon kesärenkaat kyseisenä päivänä. Valkoinen lumipeite ei saanut häntä perumaan suunnitelmaa. Totesipa vain aamulla renkaanvaihtoon lähtiessä, että tuskin ainakaan tarvitsee jonottaa paikan päällä. Onneksi täällä Etelä-Suomessa isot tiet sulavat nopeasti ja matka taittui ongelmitta kesäkumeilla.


Minulla sattui samalle päivällä työtilaisuus, jokavuotinen RadioGaala. Aamuisessa räntäsateessa tarpoessani kohti työpaikan sisäänkäyntiä näin sieluni silmin virttyneen olemukseni punaisella matolla, tukka liiskaantuneena päänahkaan, ripsarit poskilla ja korkkarit täynnä loskaa. 


Mutta kuinka ollakaan, lähtiessämme kohti Porvoota, jossa Gaala pidettiin, helli aurinko läsnäolollaan juhlijoita, eikä aamuisesta kelistä ollut tietoakaan. Gaalailta oli kaikin puolin erittäin onnistunut ja lämminhenkinen tilaisuus.

Takatalvessa on kuitenkin yksi hyvä puoli. Kynttilöitä ei tarvitse vielä lopullisesti heivata kesävarastoon, vaan ne sopivat lämmittämään takatalven tunnelmaa.

Mies ja poika tulivat juuri kotiin fudistreeneistä Sushi -tarjottimen kanssa ja loppuilta meneekin syödessä, jutellessa ja leffaa katsellen. Leffa sillä varauksella, että pääsemme yhteisymmärrykseen katsottavasta filmistä.


Rentouttavaa viikonloppua, Mervi

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit