Sunnuntain kohellukset

Perheen miehet lähtivät koira mukaan lukien pojan peliin ja naiset jäivät kahdestaan kotiin. Tytär halusi tehdä raparperipiirakan oman pihan sadosta, ja sehän sopi muille mainiosti.


Poikien reissu meni enimmäkseen hyvin, pelistä tuli voitto ja Pepellä oli hyvä lenkki. Pari vain ihan pientä vastoinkäymistä. Rouva laittoi miehet ostamaan pojalle syyskengät Stadiumista, kun siellä on nyt 20%:n alennus. No, Sellon Stadiumiin mentiin sitten, mutta ei tullut alennusta. Se oli voimassa vain Ison Omenan myymälässä. Ja paluumatkalla Pepellä tuli oksu auton takapenkille, mutta onneksi ihan pieni vain.


Kotijoukoilla riitti tekemistä raparperipiirakan ja kuvausten tiimoilta. Muuten meni ihan hyvin, mutta rouva otti melkoisen määrän kuvia epähuomiossa ISO 10 000:lla. No, eihän nuo pahasti rakeisia ole. Onneksi uudet rillit on jo tilattu, niin näkee paremmin tarkastella kameran asetuksia jatkossa.


Piirakka maistui pelireissun ja kuvausten jälkeen. Kattauksessa yhdistyy Mujin lautaset ja jälkiruoka -aterimet Arabian kannuun ja tarjoilualustaan, Hobstarin laseihin ja 27 euroa maksaneeseen tulitikkuaskin kehystimeen. Raparperipiirakan ohje löytyy täältä. Oivariini korvattiin voilla, ja täytteeseen laitettiin puoli desiä vähemmän sokeria kuin mitä ohjeessa ohjeistettiin.

Mukavia syyspäiviä sateista huolimatta,

Mervi & Petri

ps. Mujin lautaset ja jälkiruokalusikat sekä -haarukat on saatu blogin kautta. Mujin pop up -shop löytyy Habitaresta.

Kommentit

  1. Moikka, kysyisin että minkä valmistajan rullaverhot teillä on ja mikä sävy? Minkä kautta tilasitte? Tarkoitan siis olkkarin rullaverhot. Kiitti vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Irina, verhot on hankittu Espoon Gardin liikkeestä:http://gardin.fi
      Kysessä on valkoiset screen kaihtimet. Sivuilta löytyy lisätietoa tuotteesta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit