Meidän näköinen promokuva


Blogimme kuuden vuoden taivalta juhlistavan ja eittämättä edustavan kuvan ottaminen oli todellinen koko perheen projekti. Trendikkääseen ja funktionaaliseen kesäasusteeseen eli punkkipantaan sonnustautunut Pepe suostui tulemaan kuvaan makkarapalkalla, ja melko keskittyneesti hän noissa kuvissa sitä kameran yläpuolella roikotettua palkkiota eli makkarasiivua seuraakin. Kameran takana oli tällä kertaa osaava tyttäremme, ja eläimen ohjaajana toimi poikamme. Pepe näyttää viihtyvän hyvin tuossa design -tuolissa. En ole nähnyt kenenkään istuneen siinä aikaisemmin noin rentoutuneen näköisenä. Epämukava kapistus.

Kuusi vuotta melkoista sirkusta. Ensimmäinen vuosi rakennettiin ja sen jälkeen on sitten sisustettu ja seikkailtu erinäisissä merkeissä. Välillä meinaa kirjoitusväsymys iskeä ja ideat loppua, mutta sitten se inspiraatio taas jostain ilmaantuu ja homma jatkuu. Varmaan ne keskeisimmät syyt siihen, että olemme jaksaneet pitkään näkyvät näissä kuvissa. Blogia tehdään yhdessä, eikä turhan vakavissaan.

Kiitokset kaikille teille mukana viihtyneille lukijoillemme!

T: Mervi ja Petri

ps. Kuvauksissa ei vahingoitettu eläimiä


Kommentit

  1. Mutta saiko Pepe makkaraa? 🤔

    VastaaPoista
  2. Luetteko aina lehtiä ylösalaisin? ��

    VastaaPoista
  3. Mahtavat kuvat ja kuvaussessiot! Kiitos blogista ja mukavista kirjoituksista, niitä on aina niin mukava lukea 😊

    VastaaPoista
  4. Teillä on kyllä niin humoristinen kirjoitustyyli, että tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Kiitos mahtavasta blogista =)
    Nina

    VastaaPoista
  5. Onhan täällä teidän blogissa niin mukava käydä, että ette taida itsekään sitä tietää:) Olette positiivisia ja kikkailemattomia, tarjoatte kauniita kuvia ja viihdyttävää tekstiä. Nämä on aina pakko lukea ukko- kullallekin, joka ei blogeissa liehu, mutta kuuntelee ja katselee kyllä parhaat jutut. Ai niin, jäi joskus lukematta, että miten ja milloin isäntä löysi Mervin auton, jonka kimppuun joku seinä hyökkäsi? Tarttis etsiä se teksti, että osaan tehdä samoin, jos joku "hyökkää" autoni kimppuun:)
    Ja teidän Pepe, ihan super koira! Lähtemättömänä on verkkokalvoillani kuva Pepestä, joka istuu portailla ja ihmettelee uutta ihanaa kotia! Kaikkea hyvää teille jatkossakin, mutta älkää uuvuttako itseänne ja elämäänne blogin tekemisellä, elämässä on paljon tärkeämpääkin tekemistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista, se ilahdutti meitä suuresti!<3 Taisin muuten kolarointi iltana tunnustaa miehelle, että hävytön tolppa oli hypännyt auton kimppuun. Onneksi ruttaantui vain peltiä. Pepe on kyllä hassu otus. Ostettiin Pepelle tänään älypeli, joka osoittautui sille aivan liian helpoksi. Joskus koiruli todella yllättää. Mukavaa elokuun loppua!

      Poista
  6. Hyvät kuvat! Mistä Mervi tuo sinun kaunis neule on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Neule on R-Colletionilta:https://www.r-collection.fi/category/18/puserot-neuleet-ja-topit

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit