Viheliäinen valaistus

Muutama nopea sana valaistuksesta. Sen suunnittelu/päättäminen on hankalaa ja haasteellista. Mieheni kirjoittikin aiemmin, että luovumme yläkerrassa spoteista. Tänään Maarit Hiltunen oli löytänyt meille mielenkiintoisen yleisvalaisimen. Kyseessä on Molto Luce Log in loisteputkivalaisin. Kuva alapuolella.


Valaisin on himmennettävä, eleetön, energiatehokas ja sen pitäisi antaa riittävästi valoa. Valaisinta laitettaisiin suunitelman mukaan yläkerrassa neljään eri kohtaan:

- keittiöön aivan työtason rajalle
- olohuoneen ja keittiön väliin
- makuuhuoneen ikkunaseinälle
- vaatehuoneeseen (vaatehuoneeseen ajateltu kristallikruunu siirretään työtilaan, josta se näkyy myös olohuoneen puolelle)

Valaisin on upotettuna huomaamaton ja jättäisi näin hyvin "tilaa" muille näyttävämmille/runsaammille valaisimille. Jos valaisin tulisi kattoon upotettuna pitäisi kattoa laskea 14 cm ja sitä emme millään haluaisi tehdä.

Olisiko sitten aivan typerän näköistä mikäli tuollaiset loisteputkivalaisimet asennettaisiin pintaan eli ei upotettuina??? Kuvassa Molto Luce Log Out valaisin.






Keittiöön työtilan yläpuolelle tulisi loisteputkivalaisimen lisäksi seinävalaisin joko näin:

Artemide Tolomeon varsi piirtää vapaan viivan muuten suoraan keittiöön



tai näin...


Louis Poulsen AJ 50 valaisin luo tanskalaisen fiiliksen



Keittiön yläkaappien alapintaan tulisi lisäksi ledvalaisimet, joissa mahdollisuus himmennykseen. Yksi mahdollinen malli löytyy Savo merkiltä.

Takaisin olohuoneeseen. Pitkien yleisvalaisimien lisäksi ruokailutilan pöydän päälle on piirretty kaksi paikkaa roikkuville valaisimille. Myös olohuoneen kulmaikkunan edestä löytyy paikat kolmelle riippuvalaisimelle. Näiden lisäksi yläkerran keskitilaan on piirretty paikat kahdelle valaisimelle.

Olisikohan tässä kokonaisuudessa riittävästi siivousvaloa myös miehelle :)



Kommentit

  1. Minä olen todella skeptinen tolomeon ja kosteiden käsien suhteen. En itse uskaltaisi laittaa tilaan, jossa vedellä lotrataan ja kädet siis toisinaan märät. Tai paihimmillaan ajatuksissaan toinen käsi vesialtaassa ja toisella kääntää lamppua...

    Mikä teidän huonekorkeudeksenne on tulossa?

    VastaaPoista
  2. Edelleenkin meillä natsaa nää valojutut. :)Tiedätkö, minä myös katsonut tota tolomeota ja Louis Poulsen valoa. Niin ihania. Johonkin laitettava joskus?!! Meille tulee myös muutama Muuton roikkuvalo.
    Hienot on nuo yleisvalot. Sopii mielestäni myös pintaan asennettuna.

    VastaaPoista
  3. Moikka ja kiitokset kommenteista!

    Yläkerran suunniteltu korkeus on 2900, täytyypä tarkistaa viikonloppuna missä olemme menossa, jos löytyy laser jostain. Eli tokihan tuossa olisi varaa ottaa alaspäin.

    Ja täytyy toki arvioida tuota Tolomeota vielä. Hyvältähän se näyttäisi, mutta pitäähän sen myös toimia ja olla turvallinen tuossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit