Pohjoismainen koti ja pikku muutos

Jouduin tänään haukkaamaan nopean työlounaan huoltoasemalla. Huoltoasemat lounaspaikkoina eivät ole listani kärjessä, mutta tänään se oli aikataulujen kannalta välttämätön paha. Söin lounaan pikaisesti huoltoaseman valtavan kokoisen muovipuun alla. Aseman yhteydessä oli Kirjapörssi, jonka valikoimista löysin kirjan: Pohjoismainen koti, modernismin klassikot sisustuksessa. Kirjan kannessa oli ilahduttavasti punainen alelappu 16.90 €. 


Otava kuvailee kirjaa seuraavasti:
1920-luvun loppupuolelta alkaen suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset arkkitehdit ja suunnittelijat loivat koteja, huonekaluja, tekstiilejä, keramiikkaa, lasiesineitä ja muita tuotteita, joista tuli modernin asumisen tunnusmerkkejä. Luonnonmateriaalit, puhtaat linjat ja mukavuus tekivät tyylistä helposti lähestyttävän, rennon ja käytännöllisen.


Tällaiselle siellä huoltamon puun alla näytti:



Ja sitten kodin pieneen muutokseen. Viime viikkoisen Presionin tapaamisen yhteydessä kävi ilmi ettei yläkerran makuuhuoneen ja olohuoneen väliin voi tehdä aikaisemmin suunniteltua liukuoviratkaisua. Oven oli tarkoitus liukua makuuhuoneen puolella sijaitsevan vaatehuoneen seinän sisään, mutta kävikin ilmi, että samassa kohdassa tulee olemaan lattialämmityksen jakotukki. Liukumatilaa ovelle ei siis ole.

Yhteistyössä Presionin ja Maaritin kanssa päätimme, että korvaamme liukuoven lasi-pariovilla. Maarit jo ehtikin piirtää ovet yläkerran pohjaan:




Maarit oli löytänyt myös aikaisemmin katsomieni Laatapisteen Micron laattojen rinnalle edullisemmat
vaihtoehdot Isis sarjan vaaleista laatoista. Täytyypä käydä katsomassa, mille laatat luonnossa näyttävät.
Pikkuhiljaa, yhteistyössa Maaritin kanssa, alamme kokoamaan kodin materiaali- ja värimaailmaa.

Kommentit

  1. Pidän kovasti yläkertanne pohjaratkaisusta, erityisesti tuosta miten makuuhuone-vaatehuone on toteutettu. Pariovet sopivat varmasti hyvin kokonaisuuteen. Virkistävää myös nähdä keittiö ilman saareketta, vaikka sellaistakin olisi varmaan moni tuohon tilaan sovitellut!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit